tiistai 24. marraskuuta 2009

Jätevesijärjestelmien rakentajien oma blogi avautuu

Jätevesijärjestelmät ovat puhuttaneet suomalaisissa keskusteluissa jo vuodesta 2004 jätevesiasetuksen voimaan astumisesta lähtien. Jätevesiasetuksen takarajaan on nyt tasan 30 kuukautta, kun 31.12.2013 kaikissa sadoissatuhansissa viemäriverkoston ulkopuolisissa kiinteistöissä saunamökeistä leirikeskuksiin jätevesijärjestelmät ovat asetuksen mukaisessa kunnossa. Todellisuudessa tehokasta järjestelmien asennusaikaa on vieläkin vähemmän, mikä asettaa suuria haasteita tavoitteen saavuttamiselle.

Maakunnissa jätevesi-asetus on kirvoittanut paikalliseen politikointiin, joilla on luotu turhia odotuksia asetuksen puhdistusvaatimusten ja aikarajojen lieventymisestä. Jätevesiasetuksen toteutumisen kannalta tämä on valitettavasti hidastanut useiden jätevesijärjestelmien hankintapäätöksiä turhaan. Keväällä 2010 Ympäristöministeriön selvitysmies Lauri Tarasti sai päätökseen selvityksensä, joka vähensi mahdollisuuksia turhien odotusten luomiselle haja-asutusalueen asukkaille.

Ajatus tämän blogin kirjoittamiselle ja haja-asutuksen jätevesiasian seuraamiselle syntyi jo marraskuussa 2009 TEKES:n Vesi-hankkeen seminaarissa. Asian kypsyttely on kuitenkin vienyt useamman kuukauden ja olemme päässeet itse asiaan kiinni vasta usean kuukauden päästä.

Blogissa tarkastelemme haja-jätevesiasiaa sekä järjestelmien rakentamista monista näkökulmista. Tarkastelussa koitamme ottaa huomioon yksittäisen kuluttajan, jätevesijärjestelmä valmistajien ja järjestelmien suunnittelemisen ja asentamisen näkökulmat. Blogin tarkoituksena on seurata ajankohtaisiin aiheisiin pureutuen jätevesiasetuksen toteutumista. Tavoitteenamme on saada blogiimme myös asiantuntevia vierailevia kirjoittajia kommentoimaan jätevesiasetuksen toteutumista oman asiantuntemuksensa perusteella.

Blogin kirjoittajat toimivat leipätyökseen jätevesijärjestelmiä myyvässä yrityksessä, joten näkökulma on kaupallinen. Kirjoittajien yritys toimii kuitenkin kestävällä arvopohjalla eikä ole sitoutunut yhteen jäteveden puhdistamisen tekniikkaan, joten näkökulma haja-jätevesiasiaan taipuu kriittisyyteen, jopa itsekriittisyyteen.