TM Rakennusmaailman kahden vuoden pitkittäisseurantatutkimuksen toisen vaiheen testitulokset ovat tulleet ja tulokset on luettavissa lehden 8/10 numerossa. Aikaisempaan tuloksia julkistaneeseen numeroon verrattuna lehti on ottanut nyt huomattavan neutraalin kannan hajajätevesiasiaan.
Tutkimustulosten mukaisesti laitteistot ovat selkeästi lähteneet paremmin käyntiin kuin aikaisemmat tulokset osoittivat. Testin puhdistustulokset osoittivat laitteistojen osalta parempia testituloksia typen ja fosforin puhdistuksen osalta, mutta koko seuranta-ajalla vain harva valmistaja pääsi jätevesiasetuksen puhdistustuloksiin. Tehtävää ja mietittävää laitteistovalmistajien osalta on siis vielä runsaasti.
Tuskin TM rakentajamaailmassa osattiin arvata heidän testinsä aikaansaamia vaikutuksia julkisessa ja poliittisessa keskustelussa. Taisi kuitenkin olla hyvä suomalaisen lainsäädännön kannalta etteivät testissä olleiden laitteiden puhdistustulokset osoittautuneet paremmiksi. Tällöinhän hätäisesti tehdyt poliittiset päätökset olisivat osoittautuneet ylimitoitetuksi jo alkuunsa.
Syksyn aikana keskustelu haja-asutuksen jätevesistä on revennyt liitoksistaan. Lähenevät vaalit ovat selkeästi kirvoittaneet kansanedustajat laajalla rintamalla keskustelemaan haja-jätevesistä, vaikka monen edustajan perehtyneisyyttä asiaan voi epäillä. Vain harvalla kansanedustajalla on ollut tuoda keskusteluun aidosti rakentavia ja asiaa edistäviä näkökulmia.
Jätevesijärjestelmävalmistajat ovat joutuneet toimialallaan vahvan kaksinaismoralismin uhriksi. Järjestelmävalmistajat kuuluvat juuri niihin Cleantech -klusterin yrityksiin, joista kaavaillaan suomalaisen yhteiskunnan pelastajaa ja uutta Nokiaa. Tämä näyttää vain usein unohtuvan niin polittiisessa kuin julkisessa keskusteluskin. Kukissa ja juhlapuheissa samat poliittiset tahot ylistävät puhtaiden teknologioiden työllistävää ja yhteiskuntaa kehittävää vaikutusta, mutta toisissa lausunnoissa taas leimataan toiminta lähes rikolliseksi Usein jätevesivalmistajien yritykset toimivat harvaan asutuilla alueilla merkittävinä alueellisina työllistäjinä, mutta tämä näkökulma keskustelussa usein tahtoo unohtua.
On huvittavaa seurata keskustelua, jossa kyseenalaistetaan jätevesijärjestelmäliiketoiminnan liiketaloudellisia perusteita. Jätevesijärjestelmävalmistajat tekevät laitteiden kauppaa lainsäädännön mukaisesti liiketaloudellisin perustein ja voittoa tavoitellen. Ei Cleantech- yrityksen liiketoimintalogiikka eroa mitenkää muiden toimialojen toimintamallista. Jätevesijärjestelmävalmistajat myyvät tuotteita, jotta voivat maksaa palkat, raaka-ainekustannukset ja kenties osingon osakkeen omistajilleen. Nyt moni jätevesijärjestelmiin keskittynyt yritys on totisen paikan edessä kun investointisuunnitelmien pohja putosi ainsäädäntöä sekoittamalla. Ensimmäiset konkurssit alalla onkin jo koettu ja lisää on odotettavissa kun markkinat ”katosivat alta.”
Jätevesijärjestelmien myyntiä on leimannut joidenkin toimijoiden liiallinen innokkuus ja kyseenalaiset myyntimenetelmät. Aina löytyy yrityksiä jotka tekevät liiketoimintaansa enemmän ”harmaalla alueella” liikkuen. Näitä toimijoita varten meillä pitää olla toimiva lainsäädäntö, jonka avulla nämä yritykset pystytään laittamaan kuriin.
Koko syksyn vellonut keskustelu on luonut ihmisten mieliin epämääräisen kuvan jätevesijärjestelmien valmistajista ja pienpuhdistamoista. On syytä muistaa, että suurin osa suomalaisista laitevalmistajista ponnistelee kaikin keinoin teknisten ratkaisujen parantamiseksi ja myyntimiehet toimivat lainsäädännössä asetettujen rajojen mukaisesti normaalia suomalaista hyvää kauppatapaa noudattaen. Olisi aika saada populistinen keskustelu loppumaan ja saattaa jatevesiasetukselle samalle selkeyden taso kuin sillä ihmisten mielissä jo oli.
Kuluvat viikot tulevat näyttämään millaiseen lopputulemaan perustuslakivaliokunta ja ympäristövaliokunta tulevat omassa päätöksen teossaan ja millainen on jätevesiasetuksen kohtalo. Keskustelua ei ole taidettu käydä vielä loppuun.
http://www.rakennusmaailma.fi/
VastaaPoistahttp://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/cision/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20101001/12883339367540
VastaaPoista