perjantai 28. tammikuuta 2011

Joko löytyi ratkaisu jätevesilainsäädäntöön

Ympäristövaliokunta on lopulta saanut päätökseen työnsä ja julkaissut mietintönsä uudistuvasta jätevesiasetuksesta. Eduskunta päättää lain hyväksymisestä vielä alkukevään aikana, joten jätevesijärjestelmien asentaminen pääsee taas käyntiin tulevan kevään ja kesän aikana. Hajajätevesi lainsäädäntöön on vihdoin tulossa pilkahdus selkeyttä.

TM Rakentaja maailman testituloksista alkanut ja välikysymykseen huipentunut epävarmuuden aika on ohi. Uudistuva lainsäädäntö pyrkii poistamaan selkeät epäkohdat, joita lainsäädännössä on ollut tähän mennessä.

Uuden jätevesiasetuksen mukaisesti jätevesijärjestelmien puhdistusvaatimustaso muuttuu jo vanhan asetuksen lievemmälle vaatimustasolle. Tosin uudessakin lainsäädännössä jätetään kunnille vesihuollon kehittämissuunitelmissa mahdollisuus määrittää erityisen herkeät alueet, joissa tiukennetut puhdistusvaatimukset ovat voimassa. Monet jätevesilainsäädännön taustoja tuntevat ovat todenneet, että lopulta lainsäädäntöön saadaan kirjoitettua sitä aitoa vuoden 2004 jätevesiasetuksen henkeä, joka on onnistuttu hukkaamaan seuranneiden 7 vuoden etsikkoaikana.

Uuden lainsäädännön myötä myös kunnille ainakin ehdotetaan suunnattavaksi resursseja vesihuollon kehittämisen suunnitteluun. Lisäksi kunnan resurssien rinnalle ollaan rakentamassa järjestöihin perustuvaa puolueettomien neuvojien verkostoa, joka toteaisi kiinteistökäynnin avulla kullekin kiinteistölle soveltuvan jätevesijärjestelmän. Neuvontajärjestelmää tullaan kokeilemaan Varsinais-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa jo kuluvan vuoden aikana.

Jätevesiasetuksen toimeenpanon kangertelussa syyttävä sormi on kääntynyt liian usein kuntien viranomaisiin, vaikka syytä on ollut koko toimialassa. Jos liian aktiiviset jätevesijärjestelmäkauppiaat tuomiopäivän julistuksineen eivät olisi kolkutelleet yksinäisten mökin mummojen ja vaarien ovia ja kaupanneet heille ylimitoitettuja laitteita, viranomaisten ei olisi kenties tarvinnut puuttua laissäädäntöön näin voimakkaasti. Edellisen vuoden hiljentynyt puhdistamokauppa on varmasti opettanut myyntimiehiä kunnioittamaan hyvien asiakaspalautteiden merkitystä. Kaupankäyminen on haasteellista, jos kylänmiesten puheet ja keskustelupalstat ovat täynnä huonoja kokemuksia.

Jätevesiasetuksen uudistaminen näyttää tuovan pienpuhdistamoiden rinnalle perinteisen maaperäskäsittelyn. Ympäristölautakunnan mietintö ottaa jopa peruslähtökohdaksi saostussäiliön ja maaperäkasittelyn. Ympäristöministeri Lehtomäki on rohkaistunut toteamaan maasuodatuksen olevan oikea valinta useimpiin kohteisiin. Myös lainsäätäjät ovat ottaneet asiassa toivottavan rohkean askeleen, joka helpottaa täytäntöön panoa ja poistaa epätietoisuutta markkinoilta.

Uusi lainsäädäntö ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteistä. Mietinnön mukaisesti yli 68-vuotiaat olisivat vakituisen asuntonsa osalta vapautettuja jätevesiasetuksen puhdistusvaatimuksista. Mielenkiintoiseksi asian tekee vaatimus vapaa-ajan asuntojen jätevesien puhdistamisesta. Kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutuminen voidaan kyseen alaistaa tältä osin. Lisäksi jätevesilainsääntöön tulee 5 vuoden harkinnanvarainen lykkäysmahdollisuus pitkäaikaistyöttömille, -sairaille tai muun sosiaalisen perusteen omaaville. Kuntien harkinnanvaraisuus lisää luonnollisesti kuntien virkamiesten päätöksenteon monimutkaisuutta ja tuskaa, kun rakennusvalvonta ja ympäristöviranomaiset joutuvat miettimään kuntalaisten sosioekonomista asemaa, järjestelmäkuvausten ja rakennustapaselosteiden rinnalla.

Loppujen lopuksi ympäristövaliokunnan mietintö sisältää paljon positiivista jätevesiasetuksen ja ympäristön suojelulain hengen toteutumiselle. Uudistuva asetus poistaa turhan epätietoisuuden ja turhan keskustelun CE-merkkien käytöstä ja puhdistusvaatimusten jatkuvan täyttymisen seuraamisesta. Nyt lainsäädäntö ei estä jätevesien puhdistumista haja-asutusalueella vaan aidosti johtaa kokonaisuutena parempaan lopputulemaan. Jos vastaava selvyys olisi saatu aikaan jo vuonna 2004 ei kuluneiden kuukausien kaaosta oltaisi saatu aikaan.

Hajajätevesineuvontaa antavista hankeista voit lukea lisätietoa ympäristöministeriön sivuilta täältä