Ennen miljonäärit köyhtyivät lentoyhtiöitä ostamalla, mutta nykyisin innovatiivisista Greentech- yrittäjistä tehdään työttömiä poistamalla jatkuvuus vuosien työltä ja pohja toimintamahdollisuuksilta. Muutoksen syyksi näyttää riittävän vain tulevat maalit.
Jätevesiasetusta ollaan taas muuttamassa, kuten ympäristöministeri ilmoitti tiedotteessaan 18.12.2014. Muutoksen perusteeksi tuotiin esiin syitä, joita alaa tuntevien on vaikea ymmärtää. Toimeenpanon takarajan lykkäämisen voi vielä ymmärtää, sillä saneeraamattomien 120 000 kohteen saattamien asetuksen vaatimalle tasolle olisi jäljellä olleiden 16 kk aikana ollut mittava, ja käytännössä mahdoton urakka. Varsinaisena yllätyksenä lain toimeenpanon takaraja olisi tuskin tullut kenellekään 10 vuoden odotusajan, usean neuvontahankkeen ja siirtymäajan jo aiemmin toteutetun jatkamisen jälkeen.
Talonrakennuksen ja infrarakentamisen laskusuhdanteesta johtuen konekapasiteettia olisi nyt ollut vapaana ja helposti suunnattavissa tähän urakkaan. Se olisi jopa voinut tarjota useille pienyrittäjille mahdollisuuden turvata toimintaedellytykset lama-Suomessa. Olisipa urakka voinut tarjota jopa mahdollisuuden uusien ihmisten työllistämiseenkin.
Edellinen jätevesiasetuksen muutos vähensi jätevesijärjestelmiä valmistavia ja markkinoivia yrityksiä yli kaksikymmentä. Lainsäädännön edellisen kerran muuttuessa markkinoilta poistui 15 yritystä, joista osa tosin oli opportunistisia tilanteen hyväksikäyttäjiä. Nyt tehtyjen päätösten vaikutukset iskevät myös alan vastuullisiin toimijoihin ja koko toimialaan.
Jätevesialan yritykset toimivat usein pienestä koostaan huolimatta pienten paikkakuntien merkittävinä työllistäjinä. Järjestelmien valmistus ja suunnittelu-, asennus- ja huoltopalveluiden tarjoaminen tuovat palkkapussin moneen ruuhka-Suomen ulkopuolella asuvan kotiin. Näillä yrityksillä ei ole kuitenkaan rajattomia resursseja käytössään. Nähtäväksi jää montako yritystä lopettaa toimintansa ja moniko työpaikkaa menetetään seuraavien kuukausien aikana, jolloin vain odotetaan, mihin suuntaan lainsäädäntö tullaan muuttamaan. Ei pidä myöskään aliarvioida osaamisen poistumisen merkitystä. Nythän osaaminen on tutkimuksissa todettu pullonkaulaksi. Neuvojien kouluttamiseen ollaan ja siihen on ja tullaan edelleenkin panostamaan merkittäviä summia. Tosiasia kuitenkin on, etteivät jätevedet pelkästään neuvomalla puhdistu vaan tarvitaan vankan ammattitaidon omaavia suunnittelijoita, valmistajia, asentajia sekä huoltajia. Paraskin järjestelmä saadaan toimimattomaksi väärällä asentamisella tai puutteellisella huollolla. Miten nämä osaajat tulevat toimeen ja ruokkivat perheensä seuraavat kaksi vuotta, kun toiminnan voidaan ennustaa hidastuvan merkittävästi. Voitaneen veikata, että aika moni osaaja hakeutuu jälleen toisiin hommiin jääden sille tielleen.
Stubbin hallituksen ohjelmassa luvattiin kartoitus tulevalle
vaalikaudelle tähtäävistä ehdotuksista, joilla haetaan yritystoiminnan
ja yritysten kasvun edellytyksiä. Aikaisempina vuosina jätevesialan yrityksen tunnistettiin ja tunnustettiin haluttuina vihreän teknologian kehittäjinä, jopa ”uusina Nokioina.” Tuolloin näiden yritysten ympärille rakennettiin vientihankkeita, ne toivat tulevaisuudessa kaivattua kauppataseen alijäämän täytettä ja niiden kanssa matkustettiin Kiinaan ulkomaankauppamatkoille. Enää ei ole Nokiaa vanhassa laajuudessaan, eikä myöskään haeta uusia mahdollisuuksia vihreiden teknologioiden ympäriltä. Ilmeisesti selvitystyö itsessään on riittävää, sillä ainakin
haja-asutusalueen jätevesiasetuksen muutoksella osoitetaan
kyseenalaisesti miten hallitus toimillaan suhtautuu yritysten toiminta-
tai työllistämisedellytyksiin, niin kuluvalla kuin tulevalla
vaalikaudellakin.
On vaikeaa rakentaa menestyvää ja kansainvälistyvää klusteria, kun edes kotimarkkinoilla ei voida luottaa toimintaedellytysten pysyvyyteen. Tyypillisesti ratkaisuja edelleen kehitetään ja testataan kotimarkkinoilla ja parannetaan tuotetta ja sitten aloitetaan markkinointi ulkomaille. Takataskussa olevat referenssit kotimarkkinoilta ovat arvostettua materiaalia myyntimiehen työkalupakissa, kun asiakkaita vakuutetaan ratkaisun toimivuudesta.
Kansalaiset Suomessa ovat perinteisesti voineet luottaa tasa-arvoiseen kohteluun sekä lainsäädännön jatkuvuuteen. Sopimusyhteiskunnassa tehtyjä sopimuksia on perinteisesti kunnioitettu ja muutoksia on tehty vasta uusiin sopimuksiin. Hallitus on profiloitunut yhdenvertaisten oikeuksien tukemiseen, ainakin avioliittolain osalta, mutta jätevesiasetuksen jatkuvalla muutoksella ollaan kertaheitolla saattamassa haja-asutuksen lainkuuliaiset ihmiset eriarvoiseen asemaan vitkastelijoiden kanssa. Jos odotamme, että jokaisen epämiellyttäväksi tulkittavan tai koetun laki voidaan odottaa muuttuvaksi vaali vaalien jälkeen, niin miten voimme odottaa käyvän yleiselle lainkuuliaisuudelle. Lain voimaansaattaminen kun viime kädessä onnistuu parhaiten ihmisten itsensä toimesta eikä valvonnalla ja pakottamalla, varsinkaan kun siihenkin tarvittaisiin taas lisää virkamiehiä ja sitä kautta kohonneita julkisen talouden kustannuksia.
Hajajätevesiala on jo tottunut loan heittoon, sillä alan yrittäjät ovat olleet jo vuosikymmenen ajan messuilla ja markkinapäivillä kansalaisten kiivaiden kommenttien kohteina. Yrityksissä olemme kuitenkin uskoneet siihen, että jätevesien puhdistaminen on merkittävässä roolissa puhtaan tulevaisuuden ja luonnon ylirasituksen purkamisen toteutuksessa. Me olemme investoineet alaan ja pyrkineet turvaamaan työpaikat vaikka liiketoiminnan edellytykset ovat olleet kaukana niistä joita asetuksen toteuttaminen alkuperäisessä muodossaan olisi luonut. Olemme jopa jatkuvasti kehittäneet omaa osaamistamme ja yhä parempia teknologioita sen lisäksi, että olemme viettäneet satoja päiviä asiakkaiden keskuudessa tietoa jakamassa messuilla ja muissa tilaisuuksissa. Viime vuoden aikana tuotiin useita entistä parempia jätevesijärjestelmiä markkinoilla. Yleinen mielipide edellisen kuohunnan jälkeen oli jo tasaantumassa, mutta nyt maton toimialan alta veivät ensin opposition edustajat ja viimeistelyn hoiti ympäristöministeri. Ensiksi mainittuun tahoon olemme jo loan heittäjänä asian tiimoilta tottuneet, mutta jälkimmäinen tuli meille alalla toimiville ikävänä yllätyksenä.
Aikaisemmin maalla kilpailtiin kenellä oli hienoin ja paras jätevesijärjestelmä ja valittavaa riitti yhä hienommista ja hienommista laitteista. Vuoden 2004 jälkeen lainsäädännön pakottamana aloitettiin kilpailu meille suomalaisille niin tyypillisen jermuilun ja hiljaisen vastustamisen saralla. Jermuiluun on kannustanut mediassa luotu yleistetty ja virheellinen kuva koko alasta keskittymässä kalliiden laitteiden myymiseen, ylisuuriin voittoihin ja epäeettiseen pakkomyyntiin. Poliittisesti on myös herkullista ollut kohdistaa kritiikki kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin ”mummonmökkeihin” jotka on jo nykylainsäädännössä otettu huomioon.
Nykyiseen tempoilevaan lainsäädäntöön tuskastuneet yrittäjät ovat todenneet että ratkaisuna saataisi parasta olla jätevesi-lainsäädännön poistaminen. Jokainen voisi sitten rauhassa palata taas kilpailemaan kenellä on paras jätevesijärjestelmä ja huolehtimaan oman lähiympäristön tilasta ilman meille suomalaisille niin hankalaa pakkoa.
Perusteet jätevesiasetuksen muutoksesta ontuvat, kurjistavat
haja-asutusalueiden pienyritysten toimintamahdollisuuksia, saattavat
lainkuuliaiset kansalaiset eriarvoiseen asemaan ja vaarantavat yleisen
lainkuuliaisuuden. Jätevesiasetuksen muutoksen aikataulu, jossa uusi
asetuksen sisältö saataisiin selville juuri ennen vaaleja herättää
kysymyksiä todellisesta motivaatiosta. Voidaanko syyt muutokseen hakea
vain vaalien läheisyydestä ja laskevista galluptuloksista.
Ympäristöministeri Grahn-Laasonen haluaa muutosta, "jos on tehty huonoa lainsäädäntöä, sitä pitää pyrkiä korjaamaan". Onneksi uudet vaalit ovat tulossa, joten kansalla on mahdollisuus noudattaa samaa logiikkaa eli ”jos on valittu huonoja lainsäätäjiä, sitä pitää pyrkiä korjaamaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti